PERHEKUVAUS

On kysymyksessä sitten lapsen odotusaika, vastasyntyneen ensihetket, vauvan, taaperon tai isomman lapsen kasvu, sisarusten tai koko perheen yhteinen hetki, on aina mielestäni oikea aika vangita muisto valokuvaksi.

Olen ensimmäiseltä koulutukseltani sosionomi ja olen työskennellyt lastentarhanopettajana jo yli vuosikymmenen ajan. Lasten kanssa oleminen ja heidän kuvaaminen onkin minulle luonnollista. Valokuvaan mielelläni miljöössä, jossa kaunis luonnonvalo pääsee oikeuksiinsa. Voin hyvin tulla kuvaamaan kotiin, tai muuhun sopivaan paikkaan. Lisäksi ympärillämme on mielettömän kauniita kohteita, joissa kuvaukset voidaan järjestää. Halutessanne autan aina kuvauslokaation järjestämisessä.

Visuaalinen suunnittelu - verkkosivusuunnittelu - kotisivusuunnittelu - logosuunnittelu - printtimedia - sisällöntuotanto - kuvitus - valokuvaus - perhekuvaus - henkilökuvaus - juhlakuvaus - tapahtumakuvaus - hääkuvaus - odotuskuvaus - vastasyntyneenkuvaus - yrityskuvaus- Hämeenlinna - ValokuvaajaHämeenlinna - ValokuvaajaHameenlinna - perhekuvaus

Hinnasto

Lapsikuvaus, Perhekuvaus, Parikuvaus, Odotuskuvaus

140€

Hinta sisältää kuvauksen suunnittelun, kiireettömän kuvauksen, kuvien jälkikäsittelyn ja koevedosgallerian, josta saatte valita 4 kpl digikuvatiedostoja. Lisäkuvat 25€/kpl. 

Etenkin lasten kanssa pyrin pitämään kuvausajan maksimissaan noin tunnin mittaisena, jotta lapsi ei ehdi väsähtää. Lapsia kuvatessa mennään aina lapsen ehdoilla ja pidetään tarvittaessa taukoja ja haukataan välillä vaikka vähän evästä, jotta saadaan kuvaustilanteesta mahdollisimman mukava. Minulle on tärkeää, että kuvattavalle perheelle jää mukava muisto myös itse kuvaustilanteesta. Yleensä näin saadaan myös parhaat kuvat. :) 

Vastasyntyneen kuvaus

190€

Hinta sisältää kuvauksen suunnittelun, kiireettömän kuvauksen, kuvien jälkikäsittelyn ja koevedosgallerian, josta saatte valita 4 kpl digikuvatiedostoja. Lisäkuvat 25€/kpl. 

Vastasyntyneen kuvaukseen käytetään aikaa tavallisesti yhdestä kolmeen tuntia, jolloin vauvan on mahdollisuus välissä syödä ja hänet voidaan kaikessa rauhassa nukuttaa uudelleen. Suurin osa vastasyntyneen vauvan kuvista otetaan hänen nukkuessaan. Kuvauksessa edetään vauvan tahdissa. Vauvan ollessa alle kaksiviikkoinen, nukkuu hän vielä suurimman osan ajasta, mikä helpottaa kuvausta, koska yleensä vauva ei vielä juuri häiriinny siirtelystä ja asennon muuntelusta. Jos vauva on jo isompi, kuin pariviikkoinen, ei se haittaa. Saamme kauniita kuvia myös hereillä olevasta vauvasta. Perhekuvat sisältyvät aina vastasyntyneen kuvaukseen.

Kaikki hinnat sisältävät alv. 24%

Oikeudet hinnanmuutoksiin pidätetään.

Koevedosgallerian toimitusaika max 2 viikkoa

+ Viimeisteltyjen kuvien toimitus max 2 viikkoa

Asiakas saa ostamilleen kuvatiedostoille ei-kaupallisen käyttöoikeuden,

jolla hän saa julkaista kuvia verkossa ja teettää kuvatuotteita rajattomasti yksityiseen käyttöön.

Kaikki tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla.